KANNATUSJÄSENET KAUDELLE 2025-2026

 

Audiovisual Producers Finland – APFI ry

Nordisk Film

Näyttelijäliitto - Skådespelarförbundet ry

 
 

Hae kannatusjäseneksi

Filmiaura ry:n toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla ja jäsenten tuki vaikuttaa suoraan Jussi-gaalan järjestämiseen, televisiointiin ja Filmiaura ry:n Jussi-palkinnon kehittämismahdollisuuksiin. Televisioitu gaala on tärkeä osa suomalaisten elokuvien ja niiden tekijöiden näkyvyyttä ja arvostusta, ja sitä mahdollistamaan tarvitaan kaupallisten kumppanien lisäksi entistä enemmän tuloja muista lähteistä. Tässä kannatusjäsenet ovat tärkeässä osassa.

Kannatusjäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Jäsenhakemus lähetetään alta löytyvien ohjeiden mukaisesti sähköpostitse. Kannatusjäsenellä on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Yhteisöä voi edustaa vuosikokouksessa 1-3 henkilöä. Jäsenyys on yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Filmiauran hallitus hyväksyy kannatusjäsenet.

Kannatusjäsen voi päättää jäsenmaksunsa suuruuden haluamansa panostuksen mukaisesti: 500€, 1000€, 2000€ tai jäsenen valitsema suurempi summa.

Kaikille kannatusjäsenille taataan etusija Jussi-gaalan gaalakorttien ostamiseen ja nimi Jussi-palkinnon nettisivuille (https://www.jussit.fi/kannatusjasenet).

Liity kannatusjäseneksi lähettämällä seuraavat tiedot sähköpostitse osoitteeseen: filmiaura@jussit.fi

Yhteisön/yrityksen/yksityishenkilön nimi:
Yhteisön/yrityksen/yksityishenkilön osoite:
Yhteyshenkilön nimi:
Puhelin:
Sähköpostiosoite:
Miksi haluatte kannatusjäseneksi:
Millä summalla ryhdytte kannatusjäseneksi:
Lisätietoa:


Kun jäsenyys on hyväksytty, saat jäsenmaksulaskun sähköpostilla.