Jussi-ehdokkaat vuoden 2018 kotimaisista elokuvista on valittu

Suomalaisella elokuvalla on jälleen hieno vuosi takana. Kotimaista elokuvaa käytiin katsomassa elokuvateattereissa yli 1,9 miljoonaa kertaa. Kotimaisten elokuvien suhteellinen osuus on Suomessa yksi Euroopan korkeimmista: lähes joka neljäs elokuvalippu ostettiin kotimaiseen elokuvaan. Suomalaisia elokuvia esitettiin monipuolisesti kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla mm. Berliinissä, Cannesissa, IDFA:ssa, Sundancessa, Torontossa ja Varsovassa.

Read More
Jussigaala
Filmiauran hallitus jatkaa pienemmällä kokoonpanolla kauden loppuun

Filmiaura ry:n hallituksen jäsen Jutta Sarhimaa aloitti 1. tammikuuta HS:n kulttuurin vakituisena uutispäällikkönä, vastuu alueenaan mm. elokuvat. Tästä syystä hän on esittänyt eronpyyntönsä Filmiauran hallituksesta.
”Filmiauran hallituksessa toimiminen on ollut tavattoman antoisaa ja päätös oli vaikea. Päädyin siihen, jotta voisin tehdä työtäni ilman jääviysasioiden ajattelua ja jotta lukijoidenkaan ei sitä tarvitsisi pohtia”, Sarhimaa kertoo.

Filmiauran hallitus kiittää Sarhimaata hyvästä ja antoisasta yhteistyöstä ja toivottaa menestystä tulevaan pestiin elokuvien parissa.

Read More
Jussigaala
Jussi-palkinnot jaetaan 73. kerran keväällä

Vuoden 2018 suomalaisia elokuvia juhlitaan jälleen Jussi-gaalassa perjantaina 22.3.2019 jolloin jaetaan Jussi-palkinnot vuoden 2018 parhaille kotimaisille elokuville ja niiden tekijöille. Jussi-gaalan televisioi suorana lähetyksenä Helsingin Kaapelitehtaalta MTV3-kanava. Jussi-gaalan MTV:lle tuottaa Solar Republic.

Read More
Jussigaala
Filmiaura tarkentaa palkinnoista käytettävää nimistöä

Filmiaura ry jakaa vuosittain Jussi-palkinnot ja haluamme tarkentaa palkinnoista käytettävää nimistöä.  "Yleisö-Jussia" ei terminä ole eikä se ole virallinen Jussi-palkinto.

Virallisten Jussi-palkintojen saajat valitsee Filmiauran jäsenistö. Yleisöpalkinto, joka jaetaan vuosittain Jussi-gaalassa, ei ole Jussi-palkinto eikä sille jaeta Jussi-patsasta. Se on Jussi-gaalan yhteistyökumppanin järjestämän yleisöäänestyksen palkinto. Yleisöpalkinto on toki tehty yhteistyössä Filmiauran kanssa ja se on erittäin tärkeä palkinto, jonka kautta yleisö pääsee antamaan äänensä. Yleisön suosikkielokuvan äänestyksen voittaja saa yleisön suosikkielokuvan kunniakirjan ja se jaetaan Jussi-gaalassa.

Toivomme ettei yleisö-palkinnosta käytetä termiä ”Jussi-voittaja” tai ”yleisö-Jussi”. Palkinto on Yleisön suosikkielokuva ja se jaetaan Jussi-gaalassa. ”Jussi-voittaja”-termiä saa käyttää vain Jussi-patsaan voittajista.

Read More
Jussigaala
Ikitie illan voittaja jussi-gaalassa

Jussi-gaalaa juhlittiin toiveikkaissa tunnelmissa. Palkituin viime vuoden elokuvista oli Ikitie, joka keräsi kuusi (6) Jussi-palkintoa: Paras elokuva, ohjaus (AJ Annila), kuvaus (Rauno Ronkainen), naissivuosa (Sidse Babett Knudsen), miessivuosa (Hannu-Pekka Björkman) ja lavastussuunnittelu (Kalju Kivi). Toiseksi eniten (neljä) palkintoa sai Tuntematon sotilas, joka palkittiin parhaalla miespääosalla (Eero Aho), leikkauksella (Ben Mercer), äänisuunnittelulla (Kirka Sainio) ja maskeeraussuunnittelulla (Salla Yli-Luopa). Kolmanneksi palkituin oli Armomurhaaja, joka sai palkinnot käsikirjoituksesta (Teemu Nikki) ja musiikista (Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen). Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1980 jaettiin lyhytelokuva-Jussi, jonka sai Teppo Airaksisen ohjaama Katto. Parhaan dokumenttielokuvan Jussin sai Selma Vilhusen Hobbyhorse Revolution. Lisäksi naispääosasta palkittiin Krista Kosonen roolisuorituksestaan elokuvassa Miami sekä pukusuunnittelija Anna Vilppunen elokuvasta Tom of Finland. 

Read More
Jussigaala
Jussi-gaala kunnioittaa #metoo-keskustelua

Filmiaura ry:n puheenjohtaja Manna Katajisto: “Haluamme olla mukana tukemassa kaikkia rohkeita ihmisiä, jotka ovat jakaneet kokemuksiaan #metoo ja #kulissien takana -kampanjassa. Alan järjestönä olemme mukana vaatimassa nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle. Toivomme että kaikki gaalan katsojat ja vieraat voisi osoittaa tukensa yhteistä asiaamme kohtaan käyttämällä sosiaalisessa mediassa: #memyös #jussigaala.”

Read More
Jussigaala